Ironman Kalmar 2015

Ironman Kalmar 2015

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Sairaslomalla!

Nyt on Ironmanilla kovat ajat! Eilen sattui pieni äksödentti ja siitäpä seuraavassa:

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tiistainen alkuilta, paikkana Kempeleestä Liminkaan kulkeva vanha nelostie. Olin pyöräilemässä kohti haarasiltaa, noin pari kilometriä Kempeleen kylältä etelään päin.

Pyöräni rullasi tuttuun tapaan hyvin, olihan allani kilpapyörä, lukkopolkimilla – totta kai - varustettuna. Olin päättänyt valita autotien sijaan pyörätien, ihan vaan siitä syystä, että vilkas kotiinpaluuliikenne oli autotiellä käynnissä ja en halunnut olla työstään palaavien – ärtyneiden - ihmisten kiusana nostattamassa verenpaineita. Olen tietoinen siitä, että keskiverto työikäinen henkilö on 6 tunnin toimistotyö kunnossa. 8 tunnin työpäivän jälkeen itsehillintä ei siis voine olla ihan optimaalinen. Autotien pientareella olisin tulilinjalla. Ja tuskin välttyisin autoilijoiden keskisormen näyttämiseltä sekä huomioäänen iloiselta kiljahdukselta.

Pitkään en elokuisesta ilta-auringosta ehtinyt nauttia, kun vastaani pienen mutkan jälkeen tulee sinisellä paidalla varustettu, kännykkäänsä näpräävä nuori poika. Ikä arviolta 10 – 12 vuotta. Loivassa mutkassa olin ulkokaarteen puolella. Kännykässään tiukasti katseensa kiinni pitävän pojan pyörä käännähtää noin 5 metriä ennen eteeni lähes poikittain. Ehdin huutaa ”HEI!!!” ja samassa kääntää pyöräni ajouran viereen soralle. Koska olin ulkokaarteen puolella ja jouduin väistämään, oli tästä seurauksena se, että ajauduin pyörätien vierustaan kaivettuun syvään ojaan. Pudotus pyörätieltä ojaan oli noin 1,5 metriä.


Pyörän eturenkaiden tiputtua ojaan, suuntani olikin suoraan ohjaustangon yli pellolle. Pyörän pysähtymispaikka ei kuitenkaan ollut oja, sillä jalkani olivat edelleen kiinni polkimissa. Niinpä pyöräni seurasi lentorataani, minun tullessa ensin pellolle.
Maastoutuessani ajatuksiini tuli heti aavistus, että nyt meni jotakin rikki. Vaurioista, joiden selvittelyn aika oli myöhemmin, en tässä vaiheessa piitannut, vaan nousin ylös ja käännyin matkaansa pyörätiellä edelleen jatkavan pojan suuntaan. Huusin, tai oikeastaan karjaisin ”SEIS, PYSÄHDY!!”. Huomasin huutoni olevan kuitenkin turha, sillä poika katsahti olkansa yli taakseen minuun päin ja lähti polkemaan karkuun. Tässä vaiheessa olkapäähäni iski voimakas kipu, joka sai minut suuntaamaan huomion pois tästä tulevaisuuden toivosta.




Kivuissani hoiperrellen huomasin vanhan nelostien toisella puolella vihreän traktorin leikkaavan tien vieressä olevaa nurmikkoa. Kuskin huomasin ajoittain suuntaavan katseensa minuun, kuitenkin jatkaen leikkuutoimenpidettään. Jännittyneenä jäin odottamaan traktorikuskin toimia. Nurmikko tuli kuitenkin pian leikatuksi ja traktori suuntasi nokkansa kohti kempeleen suuntaa. Kuskia ei hoiperteluni kiinnostanut.

Mielessäni pyöri pari kysymystä?

1. Mihin on unohtunut ihmisten kunnioitus ja huomioon ottaminen? Poika itsekkäästi valitsi kännykän huomion, ihmisen sijaan.
2. Mihin on unohtunut kiittämättömyys? Vaihtoehtonani oli törmätä poikaan tai ajaa itse ojaan. Valitsin ojan. Poika ei kiittänyt.
3. Mihin on unohtanut toisten auttaminen? Heitteillejättö on rikos ja se tapahtui tällä kertaa kahteen otteeseen! Ensin pojan ja sen jälkeen traktorikuskin toimesta.

Päivystykseen ja röntgeniin

Tällä hetkellä toivun olkapään vammasta. Tarkemmin ottaen ac -nivelen repeämästä. Käsi on kantositeessä ja odotan lähipäivinä päätöstä leikataanko vai ei. Saas nähdä.

Kuulin, että pari päivää ennen minua päivystyksessä oli mies, joka nuorta poikaa väistäessään ajautui ajoradalta ulos. Kaularanka ja solisluu murtui. Sympatiat hänelle. Tuskin on valoisa tulevaisuus. Hän ei aikonut enää jatkossa väistää eteen poukkoilevia teinejä.

Uusi harjoituskausi käynnistyi siis kuntoutusprojektilla. Siitäpä siis seuraavissa postauksissa.

Nimim. Itsekkyys tulee kalliiksi. 

11 kommenttia:

  1. Voi ei. Sympatiat sinulle. Ihmisten itsekkyys on välillä niin suurta, että sitä pieni ihminen ihmettelee, että miten tämä maailma voi olla tällainen.

    Pidetään peukkuja, että pääset pienellä levolla.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Maarit!

    Tarvitaan varmasti myös myönteistä itsekkyyttä, joka huomioi myös muut kanssakulkijat, mutta muuten itsekkyydellä ei juuri positiivisia vaikutuksia ole.

    Tulehdusvaihe on vielä päällä ja pian päästään varmasti jo hieman jumppaamaan ja toivottavasti saadaan käsi kuntoon.

    T; Lasse

    VastaaPoista
  3. Voi hitsin hitsi ja harmin paikka. Useasti olen keskisormien saattelemana miettinyt että pitäisköhän siirtyä pyörätielle, mutta olen kokenut sen vaarallisemmaksi vaihtoehdoksi juurikin lasten, koirien ja keskustelevien aikuislaumojen vuoksi, sillä ajattelemattomuudessaan he virittelvät aika pahoja ansoja. Siihen nähden keskari on pieni hinta ja ssahan siinä aina vähän adrenaliinia kehoon.

    Tuon ikäiseltä on toki hiukan kohtuutonta odottaa kiitosta, kun vielä karjut perään, niin piiskaahan se poika pelkää saavansa ja siksi pakenee. Ehkä se vielä joskus ymmärtää.

    Toivottavasti kuntoutus sujuu ilman ylimääräisiä takapakkeja ja kiitos kun jaoit tämän kokemuksen.

    VastaaPoista
  4. Hyviä pointteja ja totta on myös se, että todennäköisesti nuoren pojan kohdalla olisin itsekin toiminut ensireaktion sijaan samoin. Tilanne tuli varmasti hänelle niin nopeasti, ettei ehtinyt miettiä asian kaikkia puolia.
    Ajattelen kuitenkin asiaa myös siitä näkökulmasta, että jos kaveri esimerkiksi itse harrastaisi pyöräilyä, niin uskoisin, että hänellä olisi kokemuksen tuoma ymmärrys jäädä auttamaan toista. Kaikista ohiajavista kulkijoista ainut, joka pysähtyi kysymään, tarvitsenko apua, oli -yllätys yllätys- toinen pyöräilyn harrastaja. Hänen kanssa ehdimmekin tovin rupatella ennen kyydin tuloa.

    Kyytiä odotellessa (onneksi otin puhelimen mukaan, vaikka hetken se tarpeellisuutta pohdinkin kotoa lähtiessä) jäin kyllä hieman odottamaan sitä, että samainen kaveri olisi palannut "rikospaikalle" tarkastamaan tilanteen ja osoittamaan suoraselkäisyytensä.
    Elämä on kuitenkin inhimillistä ja kaiken toiminnan taustalla on positiivinen merkitys. Tässä tapauksessa positiivinen merkitys pojalla oli oman "selkänahkansa" pelastaminen. Ja kaveri varmasti jossakin vaiheessa ymmärtää tekonsa seuraukset.

    Kunhan sade loppuu, niin lähden läheiseen ylämäkeen ulkoiluttamaan jalkoja. Kevyttä rinnekävelyä voi tehdä käden ollessa kantositeessäkin :)

    Kiitos kommenteista!

    T: Lasse

    VastaaPoista
  5. Apua mikä juttu. Pikaista paranemista!

    Aika paljon ajaa vastaan kännykkää räplääviä tai muuten vaan ilman käsiä ajavia nuoria. Mielessä aina käy, että pitäisiköhän kukkahattutätimäisesti huutaa että "keskity ajamiseen" tms. Tästä eteenpäin meinaan tehdäkin niin. Niin nopeasti voi käydä niin huonosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia!

      Pieni muistuttelu on tiellä hortoileville ihmisille aina ihan paikallaan. Täytyy tosin aina varautua siihenkin, että varsinkin poikaporukasta saattaa kuulua mäntysuopapesun arvoista kuittailua. Joskus kun joukossa tyhmyys tiivistyy :)

      Tsemppiä treeneihin!

      T: Lasse

      Poista
  6. Paljon tsemppiä Lasse kuntoutukseen ja paranemiseen ja toivottavasti pääset mahdollisimman vähällä loukkaantumisen jatkojen suhteen!
    Itsekin olin toissapäivänä kotiin paluumatkalla Loviisan peräkylillä,kapeilla mutkaisilla teillä upouudella cyclollani kun keskellä ei mitään takavasemmalla räjähti joku ja kovaa.Ei tietoa,että oliko kyseessä kylähullujen säikäytyspilailut vai 10km päässä oleva työmaa,mutta ekan kilpapyörän omistaessani sain sellaiset sätkyt että kaaduin tienpientareelle.Aloittelevana lukkopolkimien käyttäjänä pyörä on kiinni minussa ja vuosisitten leikattu polvi toimi turvatyynynä;onneksi selvisin tällä kertaa vain kunnon ruvilla ja karmeilla mustelmilla,nimittäin elämäni ekat kuntosarjan thriathlonkisat tulossa parin viikon päästä.Pyöräkin säilyi ehjänä.Miksi osaan samastua niin itsekin paniikin ja säikähdyksen tunnepuuskissa jäin kenottamaan ojan pohjalle pyöräni kanssa naisena kyyneleet virtaen ja huuhtelemaan vedellä aukiolevia polvia..Ihmisiä ajaa ohi "neljän ruuhkassa"
    mutta ketään ei kiinnosta vaikka näki tilanteeni..yhä enemmän alkaa ymmärtää sen kuinka nykymaailmassa on yksin myös "hädän keskellä".Harvassa on ne,jotka oikeasti pysähtyvät auttamaan.itsekin 72km päässä kotoa niin olo ojassa oli aika orpo..
    Mutta..Nenä vaan niistettiin ja suomalaisella sisulla tuosta kotiin kasailujen jälken!Ei siinä muu auttanu!onneksi me suomalaiset ollaan rautaista kansaa!Nimim.Blogiasi pitkään seurannut 2014 joroisen puolikkaasta haaveileva 23v. tyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,

      on Sinulla mahtava tavoite :) Joroisilla siis startataan puolikkaalle ensi kesänä. Hienoa!
      Tosiaan, sillä suomalaisella Sisulla -jota Sinulla tuntuu olevan- painetaan menemään vastoinkäymisistä huolimatta.

      Loviisassakin osataan siis säilyttelyn jalo taito. Otan osaa kaatumisesta. Se taisi sitten olla se kuuluisa "pyöräilijän kaste", jos ensimmäisen kerran klossit jalassa kaaduit? Toivottavasti ei tarvitse kokea jatkossa samanlaista tilannetta. Itse olen kyllä pari kertaa kaatunut -onneksi hitaassa vauhdissa - klossit jalassa ja selvinnyt niistä lähinnä omalla myötähäpeällä :)

      Hei, ja tsemppiä kovasti triahtlonkisoihin! Mahtava juttu, että pääset starttaamaan! Itse muistan ensimmäiset triathlon -kisat Oulaisissa vuonna 2003. Sain heti uinnin alkuvaiheessa pienen paniikkikohtauksen, sillä lähdin liian kovaa liikkeelle ja en ollut tehnyt reipasvauhtisia uinteja avovedessä yhtään. Se kostautui. Mutta siitä jäikin hyvä oppi tulevia koitoksia varten, eli maltilla ja matkasta nauttien liikkeelle.

      Kovasti onnea uuden cyclon johdosta ja tsemppiä treeneihin!

      T: Lasse

      Poista
  7. Pikaisemisia palaamisia Sinulle! Miten pyörän kävi? :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos paljon :)
    Pyörä voi hyvin. Päällepäin pyörä selvisi vaurioitta, mutta todellinen kunto selviää kun pääsee polkaisemaan ensimmäiset metrit, toivottavasti ennen syksyn tuloa.

    Ajattelin kyllä laittaa pyörän treineriin ja alkaa pian treenaamaan pyörällä. Johan tuo polttelee.

    T: Lasse

    VastaaPoista
  9. Tämä oli kyllä aika karmee juttu, mutta onneksi olet kunnossa ja näemmä kuntoutus on lähtenyt onnistuneesti käyntiin, hienosti oot päässy jo liikkelle :) Lasten kanssa on meinannut sattua ikävästi pyörän päällä myös itselle, kyllä niitten kanssa saa olla aina varovaisia, ovat arvaamattomia ja kun itsellä siinä vauhti päällä niin...huhhuh...nyt osaa jo hiljentää hyvissä ajoin kun näkee että lapsosia tiellä.

    Tuosta auttamattomuudesta, ihan käsittämätöntä! Itseltä murtui nilkka muutama vuosi takaperin pahasti ja tietysti jalka kipsattii. Oli talvi ja koirakin piti käyttää lenkillä keppien kanssa könkäten. Koira oli juoksuvyössä lanteilla kiinni niin se lenkitys jotenkuten onnistu silleesä. No kävihän siinä luonnollisesti niin, että iso koira kiskas miut kumoon ja kaaduin ojaan keppineen päivineen. Olin niin solmussa siellä hangessa, porukkaa meni ohi, kukaan ei tullut auttamaan. Nauroivat vaan ohi mennessään. Uskomatonta touhua.

    Tsemppiä siule jatkoon! Kuntoudut varmasti entistä ehommaksi :)

    VastaaPoista