Ironman Kalmar 2015

Ironman Kalmar 2015

torstai 26. syyskuuta 2013

Kiire! R.I.P.

Tositarina kiireestä

Muutama vuosi sitten olimme viettämässä lähipiirin kanssa sunnuntai-iltapäivää kotonamme. Olimme aiemmin päivällä hakeneet yhden läheisistä hänen kotoaan meille kyläilemään, sillä hän ei omistanut ajokorttia, keski-iästään huolimatta.

Ilta alkoi hämärtämään ja tuli aika, jolloin vieraamme kaipaili jo kotiinsa. Niinpä päätimme ajaa hänet kotiin, kuten olimme luvanneet. 
Lähestyessämme määränpäätä, muistin meidän aiemmin ajaneen kahta eri reittiä hänen luokseen. Niinpä ajatuksissani kysäisin vieraaltamme, kumpi reiteistä olisi nopein. Kaupungin läpi vai kiertotietä. Tarkoitukseni ei tietenkään ollut päästä vieraastamme mahdollisimman nopeasti eroon, vaan ehkäpä ajatusmaailmani oli syöpynyt jo kiireen kulttuurista ja siitä spontaani, tavoitteellinen kysymys.

Läheisemme vastaukseen kiteytyy viesti, jota todennäköisesti tulen kantamaan koko loppuelämäni. Vaikka en ollut tarkalleen ottaen tietoinen hänen työelämänsä hektisyydestään, niin vastaus iski tajuntaan kuin giljotiini kaulavaltimoon:

"Ihan sama. Vituttaa tämä jatkuva kiire ja ajan optimoiminen!", oli läheisemme vastaus.

Olin vastauksesta niin häkeltynyt, etten muista koko loppumatkasta mitään muuta, kuin kyseisen kommentin. 
Kotona kelasin mielessäni, mistä moinen reaktio johtui ja jäin puimaan asiaa mielessäni. Puhuimme varmaan aiheesta kotonakin, mutten muista mitä ja mihin päätelmät johtivat. 

Kului päivä, ehkä pari. Soittoyrityksiä, kymmeniä tai satoja. Läheistämme ei saada kiinni. Puhelin lakkasi vastaanottomasta yhteyttä. Käyntejä kotona ja työpaikalla, mutta miestä ei näy missään. Oli aika ottaa yhteyttä viranomaisiin.
Satuimme tuntemaan poliisin, joka teki työtään ruumiskoiran kanssa. Niinpä useita iltoja työpäivän jälkeen - ja keskenkin - perustimme etsintä partioita niiden vihjeiden ja johtolankojen perusteella, jotka oli saatavilla. Muistan kuinka pimeinä ja sateisina iltoina kahlasimme vaatteet märkinä pitkin rantaheinikoita ja kivikoita.

Etsintöjä jatkui muutamia päiviä, kunnes läheisemme löytyi. Vedestä, oman pojan löytämänä. Mitään ei tietenkään ollut tehtävissä ja painajaisista pahin oli käynyt toteen. Kaikki surun murtamina.

Vaikkei kuolinsyy minulle koskaan selvinnytkään, niin perinnöksi jäi läheisemme viimeiset sanat: "Ihan sama. Vituttaa tämä jatkuva kiire ja ajan optimoiminen!". 
Tuntuu rankalta ajatella, että ihminen joutui viimeisinä päivinään kantamaan kyseisiä ajatuksia mukanaan. Yhtä pelottavalta tuntuu ajatella, mihin kiireen johtama ajatussaaste saa yhteiskunnan ajautumaan. 

Jokaisen elämässä on käännekohtia, jotka vaikuttavat jokapäiväisiin ajatuksiin sekä arjen valintoihin. Kohdallani suhtautuminen kiireeseen, saati kiireen lietsominen ympäröiviin ihmisiin, saivat aivan uuden paino-arvon läheisemme viimeisenä minulle lausutussa lauseessa: "Ihan sama. Vituttaa tämä jatkuva kiire ja ajan optimoiminen!"

Maksimi on harvoin optimi.

T: Lasse


sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Maximal ja Ilkan puolimaraton harjoitusohjelmat.

Ilkan puolimaraton -projekti Maximal -sarjassa on saatu startattua ja matka kohti neljän kuukauden päässä olevaa puolimaratonia aloitettiin testien merkeissä.

Kuten testeissä kävi ilmi, niin fyysisellä puolella oli alussa kovasti tekemistä. Tavoitevauhdilla - joka oli noin 7min /km - Ilkka jaksoi juosta 2736 metriä. Puolimaratonin tavoiteaikaan oli siis aikamoinen matka :)

HARJOITUSOHJELMA 

Ilkan harjoitusohjelman ensimmäiset viikot näyttävät seuraavanlaiselta:

Viisi ensimmäisetä viikkoa puolimaratonille.


Aerobiset harjoitteet

Aerobiset harjoitteet toteutettiin alussa käytännössä kävellen. Aerobisen kynnyksen (peruskestävyyden ylä-rajan) arvioimme Ilkan kanssa alussa kävelytestinä juoksumatolla. Nousevalla vauhdilla ja laktaatit mittaamalla saimme aerobiseksi kynnykseksi 6km/h. Tämä olikin aerobisten harjoitusten vauhti matolla ja vastaavalla sykkeellä tehtiin muutkin aerobiset harjoitteet.
Valtaosa aerobisista harjoitteista tehtiin kävellen ja osa kävely - soutu yhdistelmällä.
Ensimmäiseen viiteen viikkoon ei mahtunut muuta juoksua kuin juoksutesti, joka nähtiinkin TV:ssä.

Lihaskunto


Lihaskuntoharjoitteet näyttivät tärkeää osaa varsinkin alkuvaiheessa, kun painoa oli paljon ja juoksun iskutukselle täytyi saada suoja lihaskunnon kautta. Lihaskuntoharjoitus näytti seuraavalta: 



Lihaskuntoharjoituksen toteutustapa oli kuntopiiri. Liikkeestä seuraavaan siirryttiin noin 30 sekunnin palautuksella lihaskunto-ohjelmassa tehtiin aluksi 2 kierrosta. Kierrokset nousivat maksimissaan neljään kierrokseen. Kahden kierroksen harjoituksessa aikaa kului alle 10 minuuttia + lämmittelyt ja jäähdyttelyt ja 4 kierroksen kuntopiirissä aikaa kului noin 15 minuuttia enemmän. 

Intensiteetti oli kohtalaisen kova, sillä muu harjoittelu oli erittäin kevyttä. Lihaskunnolla pyrittiin sekä hapenoton parantamiseen sekä hermotuksen kehittymiseen.

Näillä siis lähdettiin. Katsotaan ensi viikolla miten Ilkan kävi :)

Tsemppiä omaan projektiisi!

T: Lasse

perjantai 20. syyskuuta 2013

Ironman TV Nelosen haastattelussa.

Ironman on taas ollut vauhdissa. Ja mediassa :)




TV Nelosen uutiset haastatteli pyöräily-onnettomuuteen liittyen ja ruutu.fi:ssä on katseltavissa kyseinen juttu. Osoitteessa: http://www.ruutu.fi/ohjelmat/nelosen-uutiset/polkupyora-ja-kannykka-eivat-sovi-yhteen

Tälläistä perjantai-iltaan ja muistakaahan tsekata sunnuntaina SubTV klo 19.30 (Maximal), jossa allekirjoittanut laittaa Ilkka Kovalaista puolimaraton kuntoon. Tällä viikolla nähdään valmennuksen startti ja ensi viikolla loppuhuipennus. 

Sporttia viikonloppuun!

T: Lasse





maanantai 16. syyskuuta 2013

I´am (almost) back!

Syksy etenee ja olkapää paranee. Näin kai se on tarkoitettukin.

Harjoittelun ja kuntoutuksen puitteissa saavutettu viikon aikana varsinaisia läpimurtoja. Viime viikolla ensimmäiset juoksu askeleet. Vaativat tosin aikamoisen melkoisen henkisen hyppäyksen, että rohkeni ottaa se ensimmäinen askel.
Pari ensimmäistä lenkkiä menin juoksun sijaan enemmänkin kipitys -metodilla. Ja väliin reipasta kävelyä. Jälkihien sijasta pukkasi kunnon ylähartian lihaskireyttä, kun olkapäätä ja lapaa kannattelevat lihakset havaitsivat joutuvansa töihin :)

Mäkitreenejä olen jatkanut edelleen ja tänäänkin kävin juoksemassa ja väliin mäki reippaasti kävellen ylös. Hyviä treenejä, jossa saa sykkeen nousemaan kävellen ylös ja kevyellä hölkällä palautettua sykettä alas.
Vauhtikin on jo viikon aikana lisääntynyt niin, että kun reilu viikko sitten aloitin ensimmäiset hölkät, niin vauhti oli noin 7 min / km. Tänään lenkillä mentiin jo 6 min/km vauhtia ja sykkeet aavistuksen arvioidun aerobisen kynnyksen yläpuolella. Huomaa siis, että hapenotto on päässyt nytkähtämään 6 viikossa melkoisesti.

Paluu baanalle..

Eilen siviilirohkeutta aamun kerättyäni päätin kokeilla pyörälle palaamista. Puolison seikkailukisoista juuri palannut rapainen sotaratsu alle ja baaanalle. Maantiepyörälle ei ole vielä rohkeutta -eikä järkeäkään - nousta, mutta maastopyörän pystympi ajoasento ja mukavasti joustava keula mahdollisti ajamisen. Niinhän siinä meni reilu tunti auringosta ja pyöräilystä nauttien ja tunnelma oli melkoinen.

Olkapää muistutteli ensimmäisillä kilometreillä olemassaolostaan, mutta huomasi ilmeisesti, että turhasta ei kannata marista ja loppulenkki menikin ilman kiputuntemuksia. Myöskään lenkin jälkeen ei tullut oireilua, vaikka kävin illalla vielä 40 minuutin kevyen hölkän päälle. Erittäin hyvältä siis vaikuttaa.


Kesäistä tunnelmaa Lanzalta. Näillä lämpöä hehkuvilla kuvilla täytynee herkutella pimeän ja kylmän talven ajan :)

Ja myös mediaa..

Viime viikolla ollessani työmatkalla puhelin soi ja "langan" toisessa päässä oli TV Neloselle töitä tekevä freelancer -toimittaja, joka oli nähnyt pyöräilyonnettumuutta koskevan jutun Sanomalehti Kalevassa ja halusi minut kertomaan onnettomuudesta myös valtakunnan eetteriin.
Tänään palattiin siis 6 viikon jälkeen tapahtumapaikalle ja laitettiin haastattelu purkkiin. Loppuviikosta pitäisi uutisissa olla juttu, joka käsittelee kännykän käyttöä liikenteessä. Tarkkaa päivää ei ole vielä tiedossa, mutta luultavasti lauantai tai sunnuntai.

Sunnuntaina päästää Maximal -sarjassa allekirjoittaneen projektin kimppuun, kun vuorossa on Ilkka Kovalaisen matka kohti puolimaratonia. Kahtena seuraavana sunnuntaina jännitetään siis Subilla Ilkan edesottamuksia allekirjoittaneen kynsissä :) Kannattaa olla kanavalla.

Kestävyysliikunnan ilosanomaa levittäen..


Huomenna suuntaan nokkani kohti Kuusamoa, jossa olen kaksi päivää valmentamassa yritysasiakkaita kestävyysliikunnan saloihin. Unelmaduunit siis kutsuu ja josko ehtisi käydä heittämässä lenkin Rukan maastoissa.
Opinnot psykologian parissa hoituvat lähiopetuksen sijaan onneksi netin välityksellä, joten ei jää laiskan läksyä loppuviikolle.

Niin, ja "almost" otsikossa viestii siitä, että kohta ollaan kokonaisuudessaan takaisin radalla. Uintikuntoon pääseminen vaatii kuitenkin vielä aktiivista jumppaa olkapään kanssa parisen kuukautta.


Erittäin mukavaa ja liikunnallista viikon alkua kaikille nousukuntoa metsästäville athleeteille. Kuin myös kothleeteille.

T: Lasse

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Maximal (Maximal.tv)

Maximal -sporttisarjan 2.tuotantokauden ensimmäinen jakso näki tänään päivänvalon. Kahdessa ensimmäisessä jaksossa seurataan Petri Kelan kuntoiluprojektin etenemistä.

Yhteistä kaikille valmennettaville on se, että jokaisella on kuntoilu -tai urheilutausta jostakin lajista. Petrin kohdalla laji on jääkiekko, Ilkan kohdalla juoksu, Mikon kohdalla jenkkifutis ja Laurin kohdalla jalkapallo. Yhteistä on myös se, että kaikilla liikuntatottumukset ovat syystä tai toisesta jääneet viime aikoina paitsioon ja kavereilla on kova tahtotila päästä takaisin radalle. Valmennuksellista näkökulmasta lähtötilanne oli siis hyvä. Muutamia rajoitteita kuitenkin oli jokaisella valmennettavalla.

Testit

Jokainen kaveri testattiin huolellisesti ennen kuntoiluprojektin aloittamista. Kunto -ja terveyskunto testipatteristoon kuuluivat:
- lääkärin tarkastus (verikokeet, haastattelut, mahdolliset kuvantamiset, yms)
- fysioterapeutin tarkastus
- ravitsemusterapeutin haastattelut
- rasitustestit liikuntaklinikalla (suorat testit pp-ergolla)
- kehonkoostumuksen mittaukset
- lajispesifit testit 
- valmentajien omat kenttätestit

Testistö oli siis erittäin kattava ja niiden tavoitteena onkin kunnon määrittämisen lisäksi varmistaa terveydelliset lähtökohdat valmennukselle. Esimerkiksi korkeat kolestero -tai verenpaine-arvot otettiin huomioon harjoitteita ja ruokavaliota suunniteltaessa.

Harjoitusohjelmat

Harjoitusohjelmista vastasi kunkin valmennettavan kohdalla vastuuvalmentaja. Ohjelmien rakentamisvaiheessa käytiin kuitenkin jokaisen valmennettavan tilanne läpi lääkärin, terveydenhoitajan, liikuntatieteilijän, fysioterapeutin, ravitsemusterapeutin sekä fysiikkavalmentajan kanssa. Vastuuvalmentaja rakensi kuitenkin ohjelmat, arvovaltaisen verkoston näkemyksiä kuunnellen ja mahdollisesti matkan varrella heitä konsultoiden. 

Valmentajan näkökulmasta asiantuntijaverkoston kanssa yhdessä työskenteleminen on välttämätöntä, mikäli halutaan todella saada kunnollista aikaan. Harva urheilija pääsee kokemaan samanlaista palvelua kuin kuntoilijamme tässä tv -sarjassa. Vielä on siis pitkä matka urheilijoiden puitteidenkin kehittämisessä.

Näillä mennään ja ensi sunnuntaina nähdään, miten Petrin kävi :)

T: Lasse

TV -kuvauksia, kuntoutusta ja opiskeluja

Tänään on allekirjoittaneella jännä päivä. Alkuvuodesta saakka työstämämme sporttiaiheinen TV -sarja pärähtää tänään käyntiin ja on jännä nähdä, miltä valmennusprojektimme näyttää formaattiin leivottuna. Kyseessä on 8-osainen sporttisarja, jossa neljä mukavuuslaaksoon eksynyttä kaveria päättävät laittaa itsensä kuntoon valmentajien avustuksella. 

Sarja starttaa siis tänään ja tulee seuraavana 8:na sunnuntaina SubTV:llä klo 19.30. Sarjan nimi on Maximal ja siitä traileri seuraavassa osoitteessa:


Kuvassa Mikon lopputestien tunnelmissa.

Kuntoutumista

Olkapään kuntoutuminen on sujunut mukavasti. Vaikka eteneminen onkin hidasta, niin parempaan suuntaan ollaan menossa. Viikoittain olen fysioterapiassa saanut hieman haastavampia liikkeitä kotiläksyksi ja takapakkia ei ole tullut.
Passiiviset liikkuvuudet ovat kehittyneet erittäin hyvin ja aktiivisten liikkeiden osalta tullaan hieman perässä. Voimaa ei siis vielä kovin paljon ole ja vastuksena onkin toistaiseksi saanut käyttää omaa raajaa :)

Jalkojen osalta olen edelleen jatkanut kävelylenkkejä sekä tasamaalla pidempinä (1,5 - 2 h) lenkkeinä, että myös mäkitreeneinä. Rinteessä olen huomannut, että jalat ovat sopeutuneet rinnetreeniin hyvin ja olen pystynyt lisäämään myös vauhtia, ilman että käsi kipeytyy. Viimeksi eilen kävin rinteessä ja maksimisykkeeksi kirjattiin 163, joka on hyvä lukema kävelyksi :) 
Myös salitreenit olen ottanut ohjelmaan. Salilla olen pystynyt tekemään sekä jaloille tehtäviä liikkeitä, että myös joitakin keskivartaloliikkeitä. 

Opiskelua

Ensi viikolla aloittelen psykologian opintoja avoimessa yliopistossa täydennellen aiempia psyykkisen valmennuksen opintoja. Syksyn ajalle siis mukavaa tekemistä luvassa treenien vastapainoksi. Lähiopetusta ei ole alkuun kuin kahtena päivänä viikossa, joten treenit saadaan mahtumaan viikkoon varsin mukavasti. 

Mukavia juttuja kuuluu siis arkeen ja innolla kyllä odotan sitä, että pääsen ottamaan ensimmäiset juoksuaskeleet ja uskaltautuu nousta pyörän selkään. Spinning -pyörällä olen pieniä pätkiä salilla ajellutkin, mutta varaaminen ohjaustankoon oikealla kädellä ei vielä oikein onnistu ja sen vuoksi kerrallaan onnistuu ajaa vain muutamia minuutteja.

Tsemppiä lämpimään treenisyksyyn!

T: Lasse